10/4/2024 0 Kommentit Antamalla anteeksi päästät irti menneessä - Nämä askeleet vapauttavat sinut elämää omaa elämääsi aidostiAnteeksiantaminen päästää sinut irti menneestä ja vapauttaa sinut elämään omaa elämääsi aitona itsenä. Helpommin sanottu kuin tehty eikö totta? Mikäli anteeksiantaminen ei onnistu, katkeruus, viha ja suru lisääntyvät eikä oma aito itse pääse kasvamaan eikä itselle arvokas ja merkityksellinen elämä pääse alkamaan.
Kaltoinkohtelu, kiusaaminen, alistaminen, epäoikeudenmukaisuus, petetyksi tuleminen ja hylkäämisen tunne tuntuvat niin mielessä kuin kehossa. Olet saattanut jopa kääntää tapahtuneen omaksi syyksesi vaikka sinä olet se, jota on kohdeltu kaltoin? Itseviha, itsesääli, uhriutuminen, arvottomuuden tunne ja itsensä hylkääminen ovat pahimmanlaatuista myrkkyä. Kun sinua on satutettu, kun toinen on tehnyt sinulle väärin, kun tarpeesi on ohitettu, voi anteeksiantamiseen kulua pitkäkin aika, jopa vuosia. Paranemisprosessi ja toipuminen vaatii asioiden perusteellista käsittelyä, toipumisorientoitunutta, tulevaisuuteen suuntautunutta ja voimavaraistavaa työskentelyä. Itselleen on myös kyettävä antamaan anteeksi ja kohdeltava itseään myötätuntoisesti. Kerron sinulle seuraavaksi, miten ratkaisukeskeisessä taideterapiassa voimme lähestyä kanssasi anteeksiantamista, itsen vapauttamista menneestä ja miten uskaltautua elämään aidommin ja arvokkaammin. Jokaisen oma kokemus kaltoinkohtelusta on tietenkin erityinen ja jokainen anteeksiantoprosessi on yksilöllinen. Tärkeää on huomata, että anteeksipyyntöä ei kannata jäädä odottelemaan, voi myös hyvin olla, ettei pahantekijä ole enää elävien kirjoissakaan. Ratkaisukeskeisen taideterapian avulla voi siirtyä tarkastelemaan tapahtunutta, tunteitaan ja sinua satuttanutta ja kaltoinkohdellutta ihmistä ikään kuin ulkopuolelta. Toivottavasti seuraavista askelista on sinulle apua omassa toipumisprosessissasi. Ensimmäinen askel on käsitellä omia tarpeita ja tunteita. Tunteiden käsittely auttaa toipumisessa ja merkityksellisen ja omien arvojen mukaisen elämän rakentamisessa. Tarpeitaan ja tunteitaan voi sanoittaa tai niistä voi tehdä kuvallisen esityksen. Häpeä, viha ja suru voivat hyvin nostaa päätään työskentelyn aikana. Muista, että kaikki mitä kirjoitat, piirrät tai maalaat on oikein. Omien tunteiden käsittelyn jälkeen voimme esimerkiksi lähteä tarkastelemaan sinua satuttaneen ja loukanneen henkilön persoonaa ja millainen hänen taustansa saattaa olla, mitä hän on saanut elämässään kokea, miten häntä on kohdeltu, mitä vaille hän on jäänyt. Emme voi tietää toisesta kaikkea eikä se ole tarpeellista. Joskus ihmisen sisäinen kipu ja tyhjyys voi olla niin suurta, että se purkautuu pahoina tekoina ja ilkeytenä toisia kohtaan. On tärkeää huomata, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kasvaa myötätuntoisiksi ihmisiksi kuin sinulla. Se ei kuitenkaan oikeuta pahoja tekoja, mutta saattaa auttaa ymmärtämisessä ja omassa toipumisprosessissa. Kolmas vaihe ratkaisukeskeisessä taideterapiassa on, että lähdemme tutkimaan, kuka sinä olet aidoimmillasi riippumatta ihmissuhteistasi ja mitkä ovat sinun halusi, keinosi ja kykysi ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistasi, tarpeistasi ja toiveistasi. Mikä on sinun ydinvahvuutesi ja viisautesi, joita kukaan ei voi koskaan ottaa sinulta pois. Työstämme itsetuntoasi ja oman elämän hallinnan tunnettasi taideterapeuttisten harjoitusten avulla. Neljänneksi havainnoimme, mitä voimavaroja itsessäsi on kehittynyt taideterapiaprosessin myötä ja joita voit edelleen kehittää elämäsi tapahtumien ja kokemasi ansiosta ja johdosta. Kiinnitämme huomiota myös itsearvostukseen ja itsemyötätuntoon. Terapiassa opit rajojen vetämistä, itsemääräämisoikeutta, itsen johtamista ja itsesi rakastamisen kykyä sekä riippumattomuutta toisten mielipiteistä ja hyväksynnästä. Lopputulemana itsetuntosi ja elämänhallinnantuntosi paranee, mahdollisesti määrittelet itsesi ja identiteettisi uudelleen ja vapautat itsesi antamalla anteeksi eikä toisilla ole enää valtaa sinuun. Taideterapiaprosessi ottaa oman aikansa eikä ole mikään taikatemppu. Lopulta anteeksianto menneen kanssa vapauttaa sinut täyteen ja aitoon elämään.
0 Kommentit
11/3/2024 0 Kommentit Entinen näkymätön lapsi nykyinen näkymätön aikuinen - uusi luku elämässäsi voi alkaa!Olitko sinä näkymätön lapsi? Tove Janssonin novelli Kertomus näkymättömästä lapsesta julkaistiin vuonna 1962. Kertomus on aina koskettanut minua syvältä. Kertomuksen Ninnin kaltaisia näkymättömiä entisiä lapsia ja nykyisiä aikuisia on paljon missä päin tahansa.
Kertomuksessa kaltoin kohdeltu ja näkymättömäksi muuttunut Ninni-tyttö muuttaa muumiperheen luo. Ninni ei puhu, ei leiki eikä naura. Ainoastaan kaulaan sidottu tiuku ilmaisee, missä hän kulloinkin liikkuu. Ninnin itsetunto on kutistettu, hiljennetty ja tyhjennetty. Muumiperheen hellässä ja rohkaisevassa huomassa Ninni saa lopulta itsetuntonsa takaisin ja muuttuu pikku hiljaa näkyväksi ja kuuluvaksi. Ensin pienet käpälät ja jalat, lopulta kasvotkin sitten kun Ninni uskaltaa ilmaista tunteensa, suuttua ja nauraa. Sinullekin on voinut käydä niinkuin Ninnille: lapsesta asti on tuntunut, että on parempi olla näkymätön, ylivarovainen tarkkailija ja hiljaa, ettei vaan olisi vaivaksi tai aiheuttaisi enemmän pulmia, häiriötä ja levottomuutta. Taka-alalle asettumisesta ja kutistettuna olemisesta on saattanut tulla sinulle elämäntapa, joka on seurannut sinua aikuisuuteen. Koet ehkä, että näin on turvallisinta: sulautua seinätapetteihin tai maton kuvioihin? Parempi elää varman päälle, säästöliekillä. Alisuorittaminen, yksinäisyys, arkuus, toisten miellyttäminen, tottelevaisuus, alistuneisuus, uhrautuvaisuus ja rohkeuden puute seuraavat elämääsi kuin kivet hartioittesi painona. Elämä tuntuu merkityksettömältä eikä sillä ole tarkoitusta. Ihminen on luotu kokemaan kaikki tunteensa ja kaikki tunteet ovat normaaleja. Sinä et kuitenkaan ole yhtä kuin tunteesi. Et ole myöskään yhtä kuin ajatuksesi. Tunteet ja ajatukset menevät ohi, jonain hetkenä tunnet surua, toisena kiukkua, kolmantena onnea jne. Havainnoi tunnetilojasi ja ajatuksiasi ikään kuin ulkopuolisen silmin. Älä työnnä tunteitasi tai ajatuksiasi syrjään vaan tunnista ne: tältä minusta tuntuu nyt, nämä ajatukset täyttävät mieleni.. Kun saat etäisyyttä tunteisiisi ja ajatuksiisi voit päättää, mitkä niistä ovat totta ja mitkä tukevat sinua ja sinun omaa elämääsi. Toimi omien arvojesi mukaan ja mikä on juuri sinulle merkityksellistä. Mitkä ovat omat tavoitteesi, tarpeesi ja toiveesi sinun elämässä, millaisen muutoksen haluat? Miten elämäsi muuttuu, kun lähdet rohkeasti toteuttamaan elämää aitona itsenäsi? Kuulumattomuus joukkoon ja ulkopuolisuuden tunne on voinut saada itunsa jo lapsuudestasi. Vaihtoehtoisesti kuulumattomuus ja ulkopuolisuuden tunne on kenties tullut päivänvaloon, kun esimerkiksi pitkä ihmissuhde on päättynyt, lapset ovat lentäneet pesästä, parisuhde on päättynyt tai olet jäänyt leskeksi.
Yksinäisyyden, kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne voivat olla seurausta myös liiasta kiltteydestä. Kiltin aika menee toisten miellyttämiseen, niin ettei omia tunteita ja ajatuksia ehdi tarkastella tai edes kommunikoida toisille. Voi olla, että miellyttäminen on vienyt kaiken ajan etkä enää tunnista omia tunteitasi, ajatuksiasi ja mikä on oikeasti merkityksellistä sinulle. Se, mitä toivot elämältä tuntuu olevan harmaan pilviverhon takana. Ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden tunne kulkevat usein käsi kädessä kelpaamattomuuden ja alemmuuden tunteen kanssa, jolle ne ovat sukua. Elämää kahlitsevat ja kaventavat ulkopuolisuuden ja kelpaamattomuuden tunteet: - ovat voineet tulla osaksi identiteettiäsi, jolloin ne ovat jatkuvasti läsnä elämässäsi. - rajoittavat omaa elämääsi, sitä miten voit toimia ja tuntea ja ilmaista itseäsi. -herkistävät ja saavat ihmisen olemaan jatkuvasti valppaana ja varuillaan. -ruokkivat syrjään vetäytymistä, orpouden ja yksinäisyyden tunnetta. -saattavat saada uskomaan, että mikään hyvä elämässä ei saata tulla omalle kohdalleni. Tunnistatko yllä olevasta kuvauksesta itsesi? Kannatko kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden kuormaa sisälläsi? Etkö kenties ryntää suin päin joukon keskipisteeksi ja onko sinun vaikeaa olla huomion keskipisteenä? Sen sijaan tarkkailet mieluummin toisia ja silti sydämessäsi toivot, että sinutkin huomattaisiin. Ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden tunteista voi vapautua. Vapautuminen alkaa näiden tunteiden ja niistä aiheutuvien toimintamallien tunnistamisesta. On tärkeää havaita millaisia suojamuureja on itsensä ympärille rakentanut. Voit esimerkiksi kirjoittaa, piirtää tai maalata näistä asioista. Olisiko sinulla joku kenen kanssa voisit puhua näistä asioista luottamuksella? Jos ketään luotettavaa ei löydy, voit kääntyä ammattiauttajan puoleen. Ratkaisukeskeisenä taideterapeuttina minulle tärkeitä arvoja ovat lempeä, ei-tuomitseva ja myötätuntoinen asenne auttaa sinua puhumaan hankalistakin asioista. Terapiassa luomme turvallisen ja reflektiolle otollisen ilmapiirin. Ratkaisukeskeinen taideterapia on tavoitteellista työskentelyä sinun toivomien asioiden käsittelyä varten. Älä jää yksin! 14/1/2024 0 Kommentit Valo voittaa! - muutama lohduttava ajatus sinulle, jonka elämä on juuri nyt raskastaTiedän, että teitä on muutama siellä, jotka juuri nyt elävät kärsimyksen, kivun ja sairauden keskellä. Nyt kun ajattelen teitä, niin mieleeni tuli muutama ajatus, jotka toivottavasti tuovat lohdutus, rohkaisua ja voimaa tähän hetkeen. Kerron myös menetelmästä, jota itse käytän asiakkaiden kanssa ratkaisukeskeisessä taideterapiassa ja jota kutsun nimellä oplion kesyttäminen.
Kriisit, kärsimys ja sairaus ovat väistämätön osa meidän jokaisen elämää. Miten niihin voisi suhtautua? Kriisin keskellä tuntuu usein siltä, että elämä on pettänyt, elämä kohtelee epäoikeudenmukaisesti ja kaltoin - päässä takoo ajatus, miksi minulle kävi näin, mitä pahaa minä olen tehnyt! Sulle voi tulla myös ajatus, että haluat paeta ahdistavaa tilannetta ja omia tunteitasi ja ajatuksiasi esimerkiksi johonkin itselle vahingolliseen toimintaan tai tekee mieli alkaa syytellä muita. Tällaiset ajatukset ja tunteet on meille kaikille tuttuja. Elämään kuuluu kaikki, niin ylä- kuin alamäet, kriisitöntä elämää ei ole: elämään kuuluu kaikki iloineen ja suruineen. Jatkuva onnen tavoittelu ja kriisitön elämä ei ole oikeastaan ollenkaan tavoittelemisen arvoista, sillä silloin ihminen ei opi mitään uutta, ei oivalla eikä myöskään opi tuntemaan itseään saati huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään. Tästä näkökulmasta voidaan ajatella, että kriisien tehtävä ei ole murtaa ihmistä vaan vahvistaa häntä. Miltä kuulostaa ja miltä sinusta tuntuisi ajatus, että jokainen kriisi on mahdollisuus voittoon! Tiedän, että juuri nyt se voi tuntua vaikealta ja suorastaan jopa loukkaavalta ajatukselta. Pureskele ajatusta mielessäsi kumminkin: jokainen kriisi on mahdollisuus voittoon. Juuri nyt voi myös hokema, että vastoinkäymisten myötä oppii arvostamaan pieniä arjen asioita ja onnen hetkiä, tuntua kaukaa haetulta, varsinkin kun kriisi on päällä. Arjen arvostus on nähnyt päivän valon yleensä silloin kun kriisi on voitettu, vai mitä? Haluaisin haastaa sinua kuitenkin vielä hieman ja esittelen sinulle kolme näkökulmaa elämään kriisin keskellä siitä lähtökohdasta, että jokainen kriisi on mahdollisuus voittoon. Ensiksi pyydän sinua, että tarkastelisit itseäsi ikään kuin ulkopuolisen silmin ja kysyisit itseltäsi seuraavat kysymykset ja vastaisit niihin, voit käyttää apunasi muistiinpanovälineitä:
Toinen asia, jota ehdotan sinulle, on käyttää kriisistäsi, oli se vaikka sairaus, jotain muuta nimeä kuin mitä käytät ja mitä yleensä käytetään. Esimerkiksi, jos olet saanut syöpädiagnoosin, voit oliollistaa sairauden ja antaa tälle oliolle sitä kuvaava nimi. Oliollistaminen ja olion kesyttäminen on yksi menetelmä, jota käytän ratkaisukeskeisessä taideterapiassa asiakkaitteni kanssa. Yksi vaihtoehto on myös tarttua kriisiin ajatellen sitä haasteena, että sinun on opittava jokin uusi taito elämässä suhteessa kriisiisi. Kolmas asia, mitä voisi kriisin keskellä miettiä on se, että tutkimusten mukaan ihmiset aliarvioivat heidän kykynsä toipua kriiseistä, kärsimyksestä ja sairaudesta. Tämä tarkoittaa, että meissä on paljon enemmän taitoja, kykyä ja sisäistä voimaa selättää kriisit kuin mitä tajuammekaan. Oma voimamme yhdessä toiveikkuuden kanssa vie meidät voittoon. Toiveikkuus on sisäänrakennuttu elämään, sillä elämä menee eteenpäin ja vain muutos on mahdollinen. Lisäksi vielä yksi ajatus, joka tulee antiikin kreikkalaiselta filosofilta Epiktetokselta: "Eivät asiat tee meitä onnettomiksi, vaan se mitä asioista ajattelemme." Toisin sanoen ihmisiä ei yleensä järkytä asiat vaan ne uskomukset, jotka liittyvät näihin asioihin, kuten sairauteen. Läsnäolo ja tietoisena eläminen antavat perspektiiviä uskomuksiin. Se voi tuntua vaikealta, mutta kannattaa kokeilla. Havainnoi oloasi ja tarkastele ajatuksiasi, tunnetilaasi ja oloasi edellä mainittujen kysymysten avulla. Kun tulee tietoiseksi jostain ajatuksesta ja uskomuksesta, niin siihen pystyy vaikuttamaan oman voiman kautta. Mieti, miten sinä voit suhtautua elämääsi nyt kun on raskasta ja suuntaa huomiosi asioihin, joita haluat lisää elämääsi. Jokainen kärsimys on mahdollisuus voittoon ja kun voitto on saavutettu, niin muista juhlia sitä kunnolla! 25/12/2023 0 Kommentit Sun vuosi 2024 saapuu pian! - miltä kuulostaisi aarrekarttatyöskentely omien unelmien saavuttamiseen ja mielen valmentamiseen - tässä ohjeetAarrekarttatyöskentely on varmasti monelle tuttua. Tässä blogitekstissä kertaan aarrekarttatyöskentelyn perusmenetelmät ja annan sinulle selkeät ohjeet. Tiesitkö muuten, että unelmakuvien leikkaaminen ja liimaaminen alustalle ei ole ainoa tapa toteuttaa aarrekartta?
Taideterapiassa ja valmennuksessa käytän aarrekarttamenetelmästä hieman muunneltuja ja varioidumpia muotoja henkilön ja ryhmän tarpeiden mukaan jokaisen unelmien saavuttamiseksi ja toiveiden toteuttamiseksi. Mutta tässä siis perusohjeet sinulle itsenäiseen työskentelyyn Ohjeet perustuvat Kristiina Harjun kirjaan Valmiina muutokseen: aarrekartan avulla kohti uutta (WSOY). Laatimalla itsellesi aarrekartan toteutat oman mielesi muutosvalmennusta. Laatimalla aarrekartan pyrit näin vaikuttamaan omaan mieleesi. Aarrekartan avulla kirkastuu, mitä elämältäsi haluat ja mikä on sinulle merkityksellistä. Työskentelyn aikana löydät itsellesi tärkeitä toiveita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Työskentelyn aikana on tärkeää, että päästät irti kriittisyydestä, itsekriittisyydestä ja itsesi mitätöinnistä. Sen sijaan on erityisen tärkeää, että annat itsellesi luvan unelmoida unelmaelämääsi, haluta ja tarvita sinulle merkityksellisiä asioita elämääsi. Aarrekarttatyöskentelyn onnistumisen kannalta on oleellista, että annat unelmiesi olla joskus totta! Kun lähdet työskentelemään oman aarrekarttasi parissa, varaa itsellesi aikaa ja rauhallinen paikka, jossa voit työskennellä häiriöttä ja ilman, että kukaan arvostelee sinua. Aarrekarttatyöskentely vaatii keskittynyttä mieltä, omaa aikaa ja sopivan tilan. Kenenkään toisen unelmista ei voi sanoa, että toisen unelma olisi hienompi tai huonompi kuin toisen, vaan kaikkia unelmia tulee kunnioittaa ja ne ovat yhtä arvokkaita. Tämä on erityisen tärkeää huomioida, jos työskennellään ryhmässä. Lähdetään matkaan. Ota hyvä asento tuolissasi ja hengitä omassa tahdissasi. Seuraa hengitystäsi ja anna sen rauhoittua jos se tuntuu hyvältä. Keskitä mielesi itseesi ja myönteiseen itsessäsi. Suuntaa huomiosi mukaviin ja iloa tuottaviin asioihin sekä kiitollisuuden aiheisiin. Kun tuntuu hyvältä hengähdä syvään, anna hymyn nousta huulillesi ja siirrytään työskentelemään omien unelmien, toiveiden ja tarpeiden parissa. Tässä vaiheessa älä huoli, mikäli unelmasi, toiveesi ja tarpeesi eivät vielä ole selkeitä, ne hahmottuvat yleensä työskentelyn aikana. Oma aarrekarttasi voi olla kuvallinen, sanallinen tai tuntemuksellinen. Mikäli päätät laatia kuvallisen aarrekartan, niin tarvitset sitä varten paperia tai kartonkia, kyniä ja mieleisiäsi lehdistä leikattuja kuvia. Leikkaa lehdistä irti sellaisia kuvia, jotka kuvaavat sinun unelmia. Asettele kuvat paperilla tai kartongille mieleiseesi järjestykseen. Voit myös maalata tai piirtää kuvia tai kirjoittaa sanoja karttaasi. Aarrekartastasi tulee näin sinun näköisesi. Kartan on tarkoitus puhutella sinua ja muistuttaa sinua siitä, mikä on sinulle tärkeää ja merkityksellistä. Aseta aarrekarttasi näkyvälle paikalle. Mikäli haluat laatia sanallisen aarrekartan, niin voit käyttää tähän tarkoitukseen sopivaa ja mieleistäsi, mitä tahansa, kirjoituspohjaa. Voit esimerkiksi tehdä kirjallisen ”huoneentaulun” itsellesesi seinälle tai laatia aarrekartan kalenteriisi tai muistikirjaasi. Tekstin määrällä ei ole väliä, tärkeintä on, että saat kuvattua unelmasi riittävän tarkasti. Palaa sanalliseen aarrekarttaasi säännöllisesti, lue tekstiäsi ääneen ja voit jopa luoda sanoistasi ja tekstistäsi mantran, jota toistat mielessäsi. Tuntemuksellinen aarrekartta tarkoittaa sitä, että omat unelmat, toiveet ja tarpeet kartoitetaan ja tallennetaan muutoin kuin näkemisen ja kuulon avulla omaan kehoon. Tuntemuksellisessa aarrekarttatyöskentelyssä otat avuksi mielikuvat ja kehon tuntemukset. Rauhoitu hyvään ja mukavaan asentoo kuten työskentelyn alkaessa kerroin ja voit tarvittaessa sulkea kevyesti silmäsi. Oman hengityksen tahdissa tuota kehoosi tuntemuksia siitä, miltä kehossasituntuu, kun unelmasi toteutuu, vaikkapa muutto lämpimään Espanjaan, Unelmasta nousevat tuntemukset voit paikantaa johonkin kohtaan kehoasi, jolloin siihen jää jälki, tunnepohjainen muistijälki. Palaa tähän keholliseen muistijälkeen unelmastasi säännöllisesti. Aarrekarttatyöskentely on yksinkertainen ja samalla hyvin voimaannuttava työskentelytapa. Ihminen elää elämäänsä eteenpäin ja on hyvä, jos on näköaloja. Tietenkään kaikki ei aina käy niin, kuin on ajatellut ja suunnitellut, yllätyksiä, hyviä ja haastavia, sattuu matkan varrella. On kuitenkin tärkeää katsoa omaa elämää ja tulevaisuuttaan toiveikkuudella, ilolla ja myönteisyydellä. Mikäli nämä puuttuvat, niin ihminen on hukassa. Toiveikkuuden, myönteisyyden, elämäntahdon ja oman voiman herättäminen ja ajatuksen, että elämällä on paljon annettavaa, ovat aarrekarttatyöskentelyn keskeinen sanoma ja merkitys. Oletko sinä valmis muutokseen? Sun vuosi saapuu pian! 26/9/2023 0 Kommentit Negatiiviset viestit ja omakuvaJokaisella on oikeus saada olla omassa kehossaan turvassa ja tyytyväisenä. Kuva itsestä ja omasta kehonkuvasta on tiukasti sidoksissa omaan mielenterveyteen. Viimeaikoina on eri medioissa kirvonnut keskustelu kehovihasta ja sen tuomasta, jopa koko elämän mittaisesta, henkisestä taakasta. (Esimerkiksi Helsingin Sanomat, Kehovihaa ja syömisen kyttäämistä, 25.9.2023). Miten selviytyä omassa elämässään, kun omakuvaan kohdistuvat omat tai toisten ilkeät viestit nostavat päätään?
Elämme hyvin visuaalisessa kulttuurissa, jossa sosiaalisen median tai jonkun harrastusmaailman luomat ulkonäköideaalit tuottavat jatkuvaa painetta iästä ja sukupuolesta riippumatta. Mieleen voi hiipiä sitkeä ajatus siitä, että mikään muu ei kelpaa. Kierre jatkuvalle epävarmuuden kokemukselle siitä, täyttääkö nuo usein perusteettomat ja keinotekoiset normit, on näin syntynyt. Aikuisilla on suuri vastuu vanhempina, opettajina, sukulaisina, valmentajina ja ohjaajina siitä, kuinka he kohtaavat lapset ja nuoret. Muistan itse, kuinka ollessani noin 13-vuotias jazz-tanssitunnilla opettaja taputti pömppämahaani ja totesi, että siitä on päästävä eroon. Laihdutinkin sitten niin, että kuukautiset lakkasivat kokonaan. Myöhemmin piirsin sarjakuvan episodista. Tanssia harrastan vieläkin, mutta kyllä sitä, miltä näyttää tulee mietittyä päivittäin. Meillä aikuisilla on myös vastuu kohdella toisiamme arvostavasti. Oma kehonkuva on asia, joka on lakkaamatta läsnä kunkin meistä elämässä. Nykyään, haluan näyttää siltä, mikä minusta itsestäni tuntuu hyvältä ja pyrin olemaan mahdollisimman luonnollisesti oma itseni. Joku toinen taas haluaa kohentaa omaa ulkonäköään esimerkiksi kirurgin veitsin. Minusta tämä on ihan ok, kunhan ihminen ei vahingoita mieltään. Rakennuspuut kun huonolle itsetunnolle, kehovihalle ja jopa itsensä rankaisemiselle rakentuvat salakavalasti. Uuvuttavasta ja vääristyneestä kehokuvasta voi tulla sellainen emotionaalinen painolasti, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin, syö elämäniloa ja kaventaa elämänpiiriä ja haittaa osallistumista nykyhetken toimintoihin. Huomioi, miten ja millä sanoilla havainnoit oman mielesi tuottamia ajatuksia, tunteita, kokemuksia sekä kehon tuntemuksia. Pyri käyttämään positiivisia ja hyväksyviä sanoja. Tämä voi vaatia sinua harjoittelemaan näkökulman vaihtamista. Mutta usko pois, itse voit päättää, mitä ajatuksia ja tunteita lähdet seuraamaan ja mitkä saavat lipua ohitsesi. En sano, että se on helppoa, mutta onnistuu harjoittelulla. Harjoittelu vaatii myös sitä, että olet läsnä kehossasi ja mielessäsi, jotta voit päästää irti negatiivisista määritelmistä. On myös tärkeää, että osaat tarjota lohtua ja myötätuntoa itsellesi. Taideterapia on hyvä ja toimivaksi osoitettu keino päästä eroon itsetuntoa ja omaa kehokuvaa nakertavista viesteistä. Negatiivisista viesteistä, joista on tullut osa minä- ja kehokuvaa voi päästä eroon turvallisilla taideterapiaharjoituksilla. Jaan teille seuraavan pienen harjoituksen, jonka voi tehdä itsekseen. Muista, että tilanteestasi riippuen sinulle voi olla hyväksi, että varaat ajan taideterapiaan tai valmennukseen, jolloin pääsemme työstämään ongelmaa vielä syvällisemmin. Mutta tässä siis harjoitus. Mieti, mikä on se viesti, joka on syöpynyt mieleesi ja joka haittaa itseluottamustasi, joka päiväistä elämääsi ja joka tuo sinulle tuskaa ja riittämättömyyden tunnetta. Vaihda nyt näkökulmaa ja ajattele uutta ja tervettä viestiä tai jotain mukavaa viestiä, jonka olet saanut toiselta henkilöltä tai jonka olet antanut itse itsellesi. Ota esille paperi, jolle kirjoitat tätä vahvistavaa viestiä monta kertaa ensi normaalilla kirjoituskädelläsi ja sitten heikommalla kädelläsi, jotta viesti menee perille koko kehoosi. Ei haittaa vaikka heikommalla kädellä kirjoitettu näyttää harakanvarpailta. Ota sitten värikynät tai maalaustarvikkeet esille ja ala värittää vahvistavien viestien väliin jäävää tilaa voimaväreilläsi ja jotka vahvistavat sinun mielestäsi viestiä. Kiitä itseäsi harjoituksesta ja säilytä vahvistavaa viestipaperia näkyvillä. Kipeätkin kokemukset vahvistavat meitä parhaassa tapauksessa. Mieti, 1. mitä olet oppinut kokemuksesta? 2. Mitä vahvuuksia ja kykyjäsi olet osannut käyttää? 3. Miten voit käyttää näitä vahvuuksiasi ja kykyjäsi nyt ja myöhemmin myös muissa tilanteissa? Muista, elät omaa elämääsi. Älä anna elämän kauniiden hetkien lipua ohitsesi. Olet elämäsi tärkein ihminen.Sinulla on oikeus tunteisiisi. Kelle tahansa voi kokemassasi ikävässä tilanteessa tulla samanlaisia tunteita. Sinulla on lupa kokea ja tuntea juuri niitä tunteita, joita tunnet. Se, miten ajattelet asioidesi olevan vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudut itseesi, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Kuinka ajattelet asioidesi olevan vaikuttaa siihen, miten elämästäsi selviydyt. Miten on, keskitytkö enemmän tekemiisi virheisiin vai onnistumisiisi ja asioihin, jotka ovat hyvin? Osaatko vaalia hyvää elämässäsi?
Aina ei kaikki mene putkeen ja aurinko paista. Elämässä tulee vastaan ikäviä yllätyksiä ja epäonnistumisia, jolloin elämä saattaa tuntua loputtomalta kivireeltä, kärsimykseltä ja olevan täynnä vastoinkäymisiä. Silloin näköalat ja näkökulmat tuppaavat kaventua. Tuttua eikö totta? Joskus voi kuitenkin käydä myös niin, että pysäyttävä tapahtuma elämässä saa lopettamaan napinan turhasta ja olemaan kiitollinen joka hetkestä, kun saa elää ja kokea. Tällöin ihminen on valinnut vaihtaa näkökulmaansa asioihinsa ja elämäänsä. Elämä on ikään kuin tuonut tarjottimella mahdollisuuden tarkastella asioita toisin. Hinta havahtumiselle on tosiaan voinut olla kova. Vaikeuksille voi antaa uusia merkityksiä ja näin avata erilaisia mahdollisuuksia eteenpäin. Jos ei heti, niin sitten, kun on kerännyt hieman voimia ja voimavaroja. Vastoinkäymiset on mahdollista kääntää voitoiksi. Ajattelutavan ja näkökulman vaihtuessa suhtautuminen itseen, toisiin ja maailmaan muuttuu. Luomme itse kokemustamme elämästämme ja kokemusmaailmaamme, joka hetki. Sinun on mahdollista valita ja vaikuttaa siihen, millaiset ajatukset valtaavat mielesi. Se ei tosiaan ole välttämättä helppoa, mutta sitä voi harjoitella vaikkapa taideterapiassa kanssani. Ratkaisukeskeinen terapia ja valmennus tukee ihmistä muutoksessa, sillä se on voimavarakeskeistä, tulevaisuusorientoitunutta ja toiveikkuuteen keskittynyttä. Terapiassa ja valmennuksessa on koko ajan läsnä hyvä elämä ja toivottu tulevaisuuden kuva. Menneisyydestä ja ikävistä asioista toki puhutaan ja niitä tarkastellaan ja ne yhdistetään henkilön elämän kokonaisuudeksi, mutta niistä puhutaan sen verran kuin on tarpeen. Ajatuksena on, että ei jäädä jumiin ja vellomaa negatiivisuuteen ja ikäviin kokemuksiin loputtomiin. Pohdi itseksesi, lisäävätkö ajatuksesi toiveikkuuttasi ja tukevatko ajatuksesi sinua ja valitsemaasi elämänpolkua? Tällä on keskeinen merkitys sen kannalta, miten elämä sinulle näyttäytyy ja miten selviät siitä. Sillä, millaisia ajatuksia ruokit on merkitystä elämääsi, vireystilaasi ja elinvoimaasi. Positiivinen mielenvire auttaa näkemään vaihtoehtoisia asioiden toteutustapoja, näkökulmia ja ratkaisuja. Filosofi ja ratkaisukeskeinen psykoterapeutti Antti S. Mattilan mukaan: näkökulman vaihtamisen taito on keskeinen onnentaitojen edellytys. Hän on kirjoittanut aiheesta muutaman kirjan ja ehkä itsekin olet huomannut, kuinka näkökulman vaihtaminen ihmeesti helpottaa oloa ja saa näköpiiriin uusia mahdollisuuksia ja toiveikkuutta. Näkökulman vaihtamista on mahdollista oppia ja harjoitella. Näkökulmaa on hyvä vaihtaa esimerkiksi silloin, kun haluaa ylläpitää myönteisyyttä. Kiitollisuudentaito ja kyky anteeksiantamiseen nojaavat juurikin myös näkökulman vaihtamisen taitoon. Ihmissuhteissa menestyminen, vastoinkäymisistä selviytyminen ja joustavuus eli resilienssi, ammentavat voimansa näkökulman vaihtamisen kyvystä ja taidosta. Positiivista ajattelua ja näkökulman vaihtamisen taitoa kannattaa siis opetella, jos haluaa olla onnellinen. Voit vaikuttaa ainoastaan omaan tulevaisuuteesi ja se tapahtuu nykyhetken näkökulmien valinnoilla. Yksi asia, mistä voit aloittaa näkökulman vaihtamisen taidon opettelun ja harjoittelun on, että alat kiinnittämään huomiota omaan sisäiseen puheeseesi. Tällä tavoin alat tarjota itsellesi uusia näkökulmia mutta myös myötätuntoa. Kyseenalaista vanhat, jopa luutuneet ajatuksesi ja ota näkökulman vaihtamisen taito supervoimaksesi - se rikastaa, rohkaisee, vahvistaa ja innostaa - lupaan! Ratkaisukeskeisessä taideterapiassa luova tekeminen, maalaaminen, piirtäminen, kirjoittaminen, laulaminen, musiikki tai tanssi tuottaa näkyviin sisintämme: jokin sisällämme oleva pääsee näkyviin käsiemme tai kehomme kautta.
Luova toiminta ja taiteen tekeminen kuuluvat kaikille ja kaikki voivat osallistua taiteen tekemiseen, tekniikkaa ei tarvita, sitä tulee ajan myötä. Luovan toiminnan ja taiteen tekemisen kautta ihmisen herkkyys tulee kosketetuksi. Taiteella onkin kyky vastata ihmisen kärsimykseen. Luova työskentely ja taide tuo näkyväksi ja tietoon asioita ja kokemustiloja, jotka muuten jäävät huomiotta tai tulevat työnnetyksi syrjään. Taide on myös silta minun ja muun maailman ja toisten kanssa ja sen kautta voidaan rakentaa dialogia. Mitä ratkaisukeskeinen lähestymistapa oikein tarkoittaa taideterapiassa - mitkä ovat ratkaisukeskeisen taideterapian erityispiirteet? Ratkaisukeskeisen ajattelutavan ja ratkaisukeskeisen taideterapian erityispiirteitä ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden: kaiken lähtökohtana on aina asiakkaan arvostaminen ja hänen kuunteleminen. Asiakas on oman elämänsä paras asiantuntija ja jokainen prosessi on erilainen, olemmehan kaikki erilaisia ja uniikkeja. Arvostaminen tarkoittaa toisen ihmisen maailmankuvan, ajattelutavan, arvojen, kokemusten ja elämäntilanteen kunnioittamista. Toisen arvostaminen toteutuu parhaiten kuuntelemalla. Terapeuttina antaudun itse ei-tietämisen tilaan, en tuputa kenellekään omia ennakkokäsityksiäni, ideoitani tai ajatuksiani, vaan siirrän ne taustalle. Saatan antaa asiakkaalle toimintaehdotuksia ja välitehtäviä, mutta vasta kun olen kuunnellut häntä tarpeeksi. Asiakkaalla on oikeus hylätä tai hyväksy ehdottamani toimintamalli. Asiakas tietää parhaiten oman tilanteensa ja myös ratkaisun siihen, vaikka sitä joudutaan ehkä etsimään tai siihen totuttelemaan pitkäänkin terapiassa. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa ja menetelmä sai alkunsa Yhdysvalloissa. Uranuurtajana pidetään psykiatri Milton H. Ericksonia (1901-1980). Hänen tapansa työskennellä potilaiden kanssa herätti laajaa huomiota, sillä hänen menetelmänsä toimi. Erickson ei ollut jonkun yhden teorian välikappale. Ericksonille tärkeintä oli potilaan kuunteleminen: jokainen kohtaaminen oli hänelle ainutkertainen. Ericksonin suuri viisaus piili siinä, että hän piti kaikkia potilaitaan pohjimmiltaan terveinä ja oli vakuuttunut siitä, että jokaisella potilaalla on kykyjä, voimavaroja, viisautta ja taitoja päästä eteenpäin ongelmastaan. Ericksonin menetelmää alettiin soveltaa toisten psykoterapeuttien toimesta 1970-luvulta lukien. Sellaiset terapeutit kuten Steve de Shazer, Insoo Kim Berg ja monet muut kehittivät osaltaan ratkaisukeskeistä terapiasuuntausta. Suomessa ratkaisukeskeisen ajattelun pioneereja terapiatyössä ovat Ben Furman ja Tapani Ahola. Ratkaisukeskeisessä terapiassa pyritään ratkaisuihin, tavoitteisiin, muutoksiin, tarpeiden ja unelmien toteuttamiseen. Ratkaisukeskeinen menetelmä ei vello menneessä eikä pääpaino ole kunkin tilanteen aiheuttaneiden syyllisten etsimisessä. Asiakas toki saa avautua näistä seikoista terapiassa niin pitkään kuin se on hänen mielestään tarpeen. Syyttely ja syyllisten etsiminen johtaa usein kuitenkin sudenkuoppaan tai kierteeseen, joka ei johda mihinkään vaan päin vastoin saattaa pahentaa tilannetta. Ratkaisukeskeisessä terapiassa keskitytäänkin ennen kaikkea asiakkaan toiveikkuuteen, vahvuuksiin, onnistumisiin, näkökulman vaihtamisen taitoon ja konkreettiseen toimintaan. Terapeuttina en siis tarjoa tai tuputa ratkaisuja asiakkaalle vaan taideterapian aikana asiakas löytää tai oivaltaa yleensä itse ratkaisun ja toimintamallin ongelmaansa, tavoitteeseensa tai tarpeeseensa itse. Terapeuttina minun tehtävänä on oivalluttaa asiakasta ratkaisukeskeskeisten menetelmien, kysymysten ja luovan toiminnan avulla. Mitä muita keskeisiä piirteitä ratkaisukeskeinen taideterapia pitää sisällään ja miten se eroaa muista taideterapiasuuntauksista? Ratkaisukeskeinen taideterapia on tulevaisuuteen suuntautunutta ja tavoitteellista. Ongelmiin ei jäädä jumiin tai niihin vellomaan, vaan asiakas asettaa itselleen tavoitteen ja muutostoiveen, jota kohdin lähdetään yhdessä, vaikka vain pienin askelin. Huomioimme edistyksen ja selviytymisen joka kerta. Ratkaisukeskeinen taideterapia on voimaannuttavaa ja energisoivaa. Huomio kiinnitetään tosiaan edistysaskeliin ja liikahduksiin kohti unelmaa, tavoitetta ja muutostoivetta. Ratkaisukeskeisessä taideterapiaprosessissa on tavallista huomata, että ongelmiin on useita vaihtoehtoisia ratkaisuja tai että tavoitteeseen tai unelmaan pääsemiseksi on monta vaihtoehtoista reittiä. Jokaisella on oma yksilöllinen elämänpolkunsa. Ratkaisukeskeisessä taideterapiassa korostuu tasavertaisuus ja yhteistyö. Vuorovaikutus ja asiakkaan arvostaminen ovat keskeisiä ratkaisukeskeisessä taideterapiassa aivan kuin alussa kirjoitin. Terapeuttina kunnioitan asiakkaan tapaa toimia ja hänen arvomaailmaansa ja mikä on hänelle merkityksellistä. Minun tehtäväni on kuunnella sinua, sillä sinä tiedät parhaiten keinot päästä tavoitteeseesi. Sinä tiedät, mikä on sinulle parhaaksi. Terapeuttina toimin tukenasi, oivalluttajanasi ja tavoitteiden saavuttamisen suunnannäyttäjänä. Minun on myös tärkeää saada asiakkaalta palautetta, miten olen onnistunut työssäni. Ratkaisukeskeisessä taideterapiassa pyritään irti jumeista, pattitilanteista kohti mahdollisuuksia ja asiakkaan toivomaa tulevaisuutta ja hänelle merkityksellistä elämää. Negatiiviset ajatukset ja puhe, syyttely, toisiin vertailu eivät yleensä vie eteen päin vaan tulee tunne, että ei päästä mihinkään ja vellotaan samassa katkerassa liemessä. Jos jokin ei toimi, kokeillaan jotain toista menetelmää ja jos se toimii, niin panostetaan siihen. Miltä kuulostaa? Ratkaisukeskeinen taideterapia tarkoittaa, että kaikessa tekemisessä on läsnä myönteisyys, luovuus, leikillisyys ja huumori. Aiempia epäonnistumisia tarkastellaan oppimiskokemuksina. Leikin ja huumorin avulla avataan uusia näkökulmia ja käsityksiä. Nauraminen on suotavaa! Asiakkaan voimavarat ja toiveikkuus sekä aiemmat onnistumiset ovat Ratkaisukeskeisen taideterapian keskiössä. Ihmisellä on yleensä tarvittavat voimavarat saada aikaan itselle tärkeät muutokset. Terapeuttina kuljen hänen rinnallaan. En hylkää sinua. Ratkaisukeskeisen taideterapian menetelmillä on monenlaisia mahdollisuuksia tuottaa muutosta ja nostaa esille uusia näkökulmia ja vaihtoehtoisia toimintamalleja. Luova toiminta paljastaa aina ihmisen sisintä. Se havahduttaa syvällisempään pohdintaan. Luovan toiminnan avulla voidaan visualisoida, konkretisoida ja elävöittää kokemuksia, tunteita ja ajatuksia, joita on muuten vaikea hahmottaa. Luovan toiminnan avulla voidaan nostaa esiin ihmisen todellisia tarinoita, hänen tarpeitaan ja toiveitaan ja tehdä näkymättömästä näkyvää. Luovassa toiminnassa on lupa leikitellä ja luoda virkistäviä skenaarioita. Villienkin ideoiden heittely on täysin mahdollista, joten uudenlaisten ratkaisumallien harjoittelu voi olla helpompaa taideterapiassa kuin jossakin muualla. Moni ajattelee, että luova toiminta ja taideterapia edellyttävät suuren määrän epävarmuuden sietokykyä, itsensä likoon laittamista ja häpeän sietokykyä ja epäilee onko minusta siihen. Taideterapiassa luova toiminta tapahtuu kuitenkin turvallisessa ympäristössä, jolloin toiminta voi havahduttaa kohti uutta suuntaa elämässä turvallisissa puitteissa. Ateljee Mignoniin voit aina tulla turvallisin mielin. Pidän sinusta huolta. Taide sanoittaa tunteita ja ajatuksia, se luo uusia kertomuksia ja uusia polkua elämään. Taide vahvistaa ja tukevoittaa, se havahduttaa havainnoimaan itseä ja ympäröivää todellisuutta. Keskeistä ratkaisukeskeisessä taideterapiassa on saada esille sitä, mikä on kullekin henkilölle erityistä, merkityksellistä ja hänen omaa elämäänsä rikastavaa, sitä, miten ihminen parhaiten johtaisi itseään kohti hänelle merkityksellistä elämää. Kaikki mitä luomme, kertoo jotain itsestämme. Maalaamisen, piirtämisen tanssin, kirjoittamisen, laulun ja musiikin avulla kehoon varastoituneet tunteet ja ajatukset tulevat näkyviin ja kuulolle. Taideterapiassa arjen kuormat saadaan harteilta ja vahvistetaan myötätuntoa ja armeliaisuutta itseä kohtaan, jolloin jokin sisällämme oleva pääsee näkyville. Olen sulle henkilökohtainen ja turvallinen terapeutti, joka vien sut sinne, minne haluat ja toivot polkusi vievän. 19/4/2023 0 Kommentit Eroon uupumuksen kivireestäOnks kaikki okei? Toivon mukaan! Olisipa hienoa, jos tämän blogitekstin otsikko koskettaisi mahdollisimman harvaa. Mikäli aihe kuitenkin osuu kohdallesi tai liippaa lähellesi, niin tässä muutamia ajatuksia, pohdintoja ja menetelmiä, joita olen taideterapeuttina asiakkaiden kanssa, oman kokemuksen, saadun ja tarjoamani avun kautta kokenut toimiviksi. Kuka tahansa saattaa jossain elämänsä vaiheessa joutua kamppailemaan uupumuksen kanssa. Olemme kuitenkin yksilöitä ja omanlaisiamme, joten saatamme reagoida hyvinkin eri tavalla eri tilanteisiin ja samakin ihminen voi eri elämäntilanteissa tai vaiheissa reagoida eri tavoin. Elämässä voi tosiaan tulla vastaan lyhyempiä tai pidempiä ajanjaksoja, kohtaamisia tai tilanteita, jolloin kadotamme kosketuksen omaan elämänvoimaamme, ihanuuteemme, valoomme ja taitavuuteemme. Uupumus syntyy, kun ihminen joutuu pitkään kamppailemaan voimiensa yläpuolella. Uupumus koskettaa ihmisen elämää kokonaisvaltaisesti ja siihen liittyvät toivottomuus ja kielteiset uskomukset suodattavat elämää aina vaan harmaammaksi ja painavammaksi. Uupumusta voi kuvailla vyyhtinä, joka kietoo ihmisen mielen, kehon ja toimintakyvyn siten, että ihmisen voimavarat hiipuvat, elämänilo ja tulevaisuudenusko katoavat. Uupumuksen oireita ovat väsymys, henkinen etääntyminen, kyynistyminen, tiedollisten taitojen ja tunteiden hallinnan ja tunnistamisen häiriöt ja alentunut itsetunto ja se saattaa lopulta ilmetä suoranaisina sairauksina. Ihmisen hyvinvointi on kiinni siitä, miten hän kykenee, osaa tai saa apua pitää huolta itsestään ja kaikista elämän osa-alueista. Miten voisi helpottaa omaa uupunutta mieltä? Mielemme tuottaa jatkuvana virtana ajatuksia. Joihinkin ajatuksiin saatamme takertua vaikka nämä ajatukset eivät olisi meille hyväksi saati edes totta. Tällaiset ajatukset saattavat liittyä mille tahansa elämän osa-alueelle. perhe- tai ystävyyssuhteisiin, työelämään jne. Ajatuksista, jotka eivät palvele omaa elämäämme, eivät ole totta tai ole arvojemme mukaisia, olisi syytä päästää irti. Tällaisista huonoa tekevistä ajatuksista irti päästäminen helpottaa myös päästämään irti asioista, jotka eivät palvele hyvää ja oman näköistä elämää. Esimerkiksi, jos sinulla on taipumusta murehtia ja murehtiminen on muuttunut elämänsisällöksesi, huomaat varmaankin, että murehtiminen ei palvele hyvää elämää, hyvinvointia, rauhoittumista saati toipumista. Onneksi mielemme on joustava. Omien kehää kiertävien ajatusten ja tuntemusten tunnistaminen, näkökulman vaihtamisen taito, itsemyötätunto ja mielen joustavuus auttavat toipumaan uupumuksesta. Näitä kaikkia voi harjoitella taideterapiassa. Ratkaisukeskeisen taideterapian käsitys ihmisestä ja ihmisenä olemisesta on aina toiveikas ja arvostava. Ihminen on fyysinen, psykososiaalinen ja henkinen kokonaisuus. Ihmisen menneisyys ei määritä, miltä hänen tulevaisuutensa näyttää ja mihin hänellä on mahdollisuuksia. Uupuneen kanssa olemme taideterapiassa pysähtyneet pohtimaan omaa elämää, mennyttä ja tulevaa näkökulman ollessa voimavaraistava, toiveikas ja tulevaisuuteen suuntautunut keskustellen ja taidetyöskentelyn avulla. Oman tavoitteensa asettaa asiakas, mutta yleensä se on liittynyt tavalla tai toisella myönteiseen tunne-energiaan, oman näköisen elämän elämiseen ja itsensä johtamiseen sekä myönteisen tulevaisuuden luomiseen. Harjoitteita sivulta löydät ohjeet Perhoshalaukseen. Perhoshalaus lievittää stressiä, ahdistusta ja ylikierroksilla käyvää mieltä sekä vahvistaa itsemyötätuntoa. Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu näkymättömäksi, sanoi Tuu-tikki pistäen suuhunsa maamunan, joka muistutti pientä mukavaa lumipalloa. - Nojaa. Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti, joka oli ottanut tytön hoiviinsa, vaikkei pitänyt hänestä. Tapasin tädin, ja hän oli kauhea. Ei vihainen, käsitättekö, sellaisenhan voi ymmärtää. Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen. Tove Jansson, Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia Olen viime päivinä pohtinut paljon toivoa. Toivo pakottaa päähäni unelmia, uskoa tulevaan ja luottamusta. Ajattelen, että toivo on kyllä elämän peruskivijalka: toivo kannattelee ihan joka hetki, ja usko vain, silloinkin kun on luopunut kaikesta toivosta ja tuntuu, että kaikki toivo on mennyt menojaan. Mikä sitten torppaa toivon, mistä ihmeestä toivottomuuden alho nostaa päätään? Elämässä on aina toivoa, kirjoittaa toivoa paljon tutkinut Jari Kylmälä.
Toivo on henkisen hyvinvoinnin lähtökohta. Mitä kaikkea toivo pitää sisällään: luottamusta, mahdollisuuksia, tulevaisuuden, valon ja valoisuuden, uskoa huomiseen, motivaatiota, hyvää elämää ja halua elää omannäköistä elämää, henkistä hyvinvointia, toipumista, itseä tyydyttävän paikan löytämistä yhteiskunnassa, leimoista ja asenteista vapautumista, tyydyttävää minäkuvaa, hyvää itsetuntoa ja paljon muuta. Toivo on eri asia kuin toiveet - toiveet tulevat ja menevät. Toivo kannattelee, se ei ole koskaan turhaa. Elätkö sinä omannäköistä, sellaista elämää, jota haluat elää, kysyy toivo? Toivo on yhteyttä omaan itseen: millaista elämää haluan elää, mitä arvoja edistää ja mikä on itselle merkityksellistä. Toivo vahvistaa omaa toimijuutta. Itsemyötätunto ja armollisuus vahvistaa toivon kokemusta. Myös menneisyydestäsi voit tuoda toivoa tähän hetkeen ja tulevaan: miten olet selvinnyt tähän asti, mikä on tuonut iloa elämään, millaisia hyviä muistoja sinulla on, kuka on kannustanut ja kulkenut rinnalla vaikka vain hetken. Jokainen ansaitsee ihmeellisen ja hyvän elämän, jossa toivo kulkee aina rinnalla! |